maanantai, 6 huhtikuun

Onnettomuustilanne Oulunsalon lentokentällä on ohi

Palomestari Antti Juhani Ervasti kertoo, että pelastuslaitos sai Oulun lentokentällä tapahtuneesta onnettomuudesta hälytyksen kello 10.07. Turkin Damaskoksesta laskeutuneen koneen ja sen laskusillan välittömässä läheisyydessä oli syttynyt tulipalo. Paikalle hälytettiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä.

Kyseessä oli Boeing 737-merkkinen matkustajalentokone, jonka EU asetti lähes kahden vuoden lentokieltoon vuonna 2019 konemallin aiheuttamien onnettomuuksien jälkeen. Lentokiellon purkamisesta on kerennyt kulua vasta vähän yli puoli vuotta.

Palomestari Antti-Juhani Ervasti.

Koneessa oli onnettomuushetkellä 17 henkilöä, joista 7 vahingoittui. 5 heistä loukkaantui vakavasti, ja 2 sai lieviä vammoja. Matkustajat evakuoitiin ja lentoaseman lentoliikenne keskeytettiin. Pelastuslaitos onnistui sammuttamaan matkustajasillalla roihunneen tulipalon, mutta koneesta vuotaneen hydraulinesteen puhdistustyöt jatkuivat vielä palon sammuttua.

Haastattelussa psykiatrinen sairaanhoitaja Kaisa Syrjälä.

Oulun sosiaalikriisipäivystyksen psykiatrinen sairaanhoitaja Kaisa Syrjälä kertoo, että he saivat tapahtuneesta hälytyksen kello 10.15. He lähtivät paikalle järjestämään psykososiaalista tukea sitä tarvitseville. – Tukea on tarjolla. Jos tapahtuma on järkyttänyt Oululaisia, he voivat olla yhteydessä sosiaalikriisipäivystykseen. Yhteystietoja on jaettu Oulun lentokentällä olleille, hän kertoo.

Palon syttymissyystä ei toistaiseksi ole varmaa tietoa. Onnettomuustilanne on ohi, ja vetovastuu on siirtynyt pelastuslaitokselta Oulun poliisille, joka jatkaa onnettomuuden tutkintaa. Finavia auttaa viranomaisia jälkityössä. Lentoliikenne on vielä toistaiseksi poikki.